Hankkeet
Suomen muotoiluala
Marika Lehti
Palvelumuotoilija, projektikoordinaattori
050 566 4698
marika.lehti@designforum.fi
Mitä kaikkea kuuluu Suomen muotoilualaan? Muotoiluintensiivisiä yrityksiä, muotoilupalvelujen tuottajia, erilaisia tuki- ja ammattiorganisaatioita, museoita, oppilaitoksia ja mediaa. Monilla niistä on saman tyyppisiä palveluja ja toimintaa ja ne saavat rahoituksensa samoista lähteistä.
Design Forum Finland on käynnistänyt selvityksen, jossa kartoitetaan muotoilukentän toimintaa Suomessa. Tarve kokonaisnäkemykselle on ollut olemassa pitkään – haasteena on, miten saada synergiaa, miten löytää oikea toimija ja kuinka saada aikaan mahdollisimman suuri vaikuttavuus.
Työn tavoitteena on kuvata mm. eri toimijoiden tehtävät, kohderyhmät ja verkostot, rahoituslähteet ja työllistävyys, ja samalla myös helpottaa oikean toimijan löytämistä. Tutkimusta rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Suomen taideteollisuusyhdistyksen 100-vuotissäätiö. Kartoituksen tekijäksi valittiin kilpailutuksen kautta Pentagon Design, jolla on kokemusta vastaavien selvitysten teosta. Taustamateriaalina toimii myös äskettäin valmistunut Tilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta -selvitys.