Heittäydy Helsinki Biennaaliin!

Kuinka kohdata parhaillaan esillä oleva Helsinki Biennaali? Heittäytyä elämykseen vai mennä tieto edellä? Taiteen kokemiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa. Moni teos avautuu vasta, kun tietää siitä jotain. Joskus on tiedettävä paljonkin: taiteilijasta, aiheesta, teoksen suhteesta taiteen käsitteisiin. Marcel Duchampsin readymade-töitä voi olla vaikea nähdä taiteena ilman taustaa. Tiedon kautta kokeminen on kuitenkin kokemista jonkun toisen kautta, taiteen tutkijan, kriitikon tai itse tekijän selittämänä. Taiteeseen heittäytyminen  on aina henkilökohtaista.

Tämänkertainen Helsinki Biennaali on hyvä tilaisuus kokeilla molempia tapoja. Heittäytyä ensin – sitten perehtyä taustoihin ja tekijöiden ajatusmaailmaan. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä, olivatpa työt Tennispalatsissa, Esplanadinpuistossa tai Vallisaaressa.

Ympäristö vaikuttaa teosten kokemiseen. HAM-museossa työt ovat selkeästi taidetta, esille pantuina, suunnitellussa valaistuksessa ja äänimaailmassa, irrotettuina muusta maailmasta. Museossa hiljainenkin ääni tulee kuulluksi. Saamelaisten Jenni Laitin ja Carl-Johan Utsin videoteos antaa tilaisuuden keskittyä porotokkien meditatiiviseen liikkeeseen tavalla, joka muissa näyttelypaikoissa ei ole välttämättä mahdollinen.

Esplanadinpuiston työt taas ovat osa vilkasta kaupunkielämää. Ne todentavat taiteen kykyä olla osa arkimaailmaa, jossa taide pystyy näyttämään jotain uudella tavalla. Katie Holtenin viirit eivät ole vain visuaalista hilpeyttä vaan viestejä, Giuseppe Penonen pronssipuu jatkaa puiston puiden riviä omalla sanomallaan.

Vallisaari on ympäristöistä jännittävin. Biennaalin teosten on jotenkin otettava kantaa siihen: siitä orgaanisesti kasvaen, yllättävinä löytöinä keskellä metsää tai rakennuksiin piiloon menneinä salaisuuksiaan paljastaen. Ne eivät vain ole, ne suuntaavat katseemme johonkin itsensä ulkopuolella olevaan. Ne jopa huutavat viestejään, kuten Tania Candianin juuristot tai Band of Weedsin ääniteos.  Ja samalla ympärillä on suomalainen kesäinen luonto, tuttu ja turvallinen. Kontrasti on hämmentävä. 

Niinkuin on tarkoituskin. Tämänvuotisen biennaalin tavoite on saada katsojat huomaamaan elämä, joka on ihmisten maailman ohella ja sivussa runsaana ja monimuotoisena. Biennaalin teema “Suoja” on mahdollisuus sille kaikelle erilaiselle elämälle. Elämyksellisyys on olennainen osa Helsinki Biennaalia. Teokset ovat erityisen vaikuttavia juuri ympäristönsä ja sen kokemisen kautta. Syntyvien tunteiden kautta – miten paljon helpompaa on nähdä monimuotoisuus ja erilaisuus luontevana osana Vallisaaren runsasta luontoa kuin säädellyssä kaupunkiympäristössä. Saaressa elämykset tuntuvat spontaaneilta ja henkilökohtaisilta ja siksi merkityksellisiltä. 

Mutta totta kai teosten sijoittelu ja kävijöiden reitit on suunniteltu tarkkaan Vallisaaressakin. On teknisiä tarpeita, turvallisuuden vaatimuksia ja näyttelyvieraiden tarvitsemien palvelujen toteuttamista. Ajatuksella suunniteltu asiakaskokemus antaa tilaisuuden henkilökohtaiselle elämykselle, eivät ne sulje pois toisiaan. Näyttelyvierasta ei voi suunnitella, kuitenkaan.

Helsinki Biennaali on avoinna pitkään, kesäkuun alusta syyskuun loppupuolelle asti. Vallisaaren luonto on sinä aikana muuttunut. Samalla suuri osa teoksista on muuttunut, osa ympäristön mukana, osa oman prosessinsa myötä. Kokemus muuttuu, kuten luontokin.

Palataanpa taiteen tiedolliseen kokemiseen. Vaikka kannustin heittäytymään Helsinki Biennaalin teoksiin, pelkkä teosten kohtaaminen elämyksinä jättää paljon pois. Biennaali ei ole taiteen ystävän huvipuisto, sillä on painavaa sanottavaa. Kunpa mahdollisimman moni kuuntelisi!

Kuva: Band of Weeds: Puiden itku, 2021-23. Helsinki Biennaali 8.6.–21.9.2025, Vallisaari. Kuva: HAM / Helsinki Biennaali / Sonja Hyytiäinen