1,5 asteen elämä – Muotoilu voi katkaista napanuoran tavarataivaan kanssa

Luku 1,5 on todennäköisesti viime vuosien eniten keskustelua herättynyt yksittäinen numero. Se perustuu hallitustenvälisen ilmastopaneelin esittämään lämpenemisrajaan, joka pitää yhteisen planeettamme elinolot vielä siedettävinä.

Rajan sisällä pysyminen vaatii kuitenkin merkittäviä muutoksia asumis-, liikkumis-, kulutus- ja ruokailutottumuksiin. Tämä on valtava mahdollisuus kestävien elämäntapojen muotoilijoille mutta vaatii itsetutkiskelua myös oman bisneslogiikan näkökulmasta. Mitä myymme lisää, kun tavoite on kuluttaa vähemmän mutta elää enemmän? 

Useimmille meistä 1,5 asteen lämpenemisraja kuulostaa varsinkin abstraktilta. Palaammeko puutteeseen, luovummeko kaikesta kivasta ja kieltäydymmekö arjen nautinnoista? Vai onko käsissämme ainutlaatuinen mahdollisuus luoda uutta hyvää arkea?

Kulutuksen päästöjen vähentämisen askelmerkit ovat kaikille tuttuja, aina lihansyönnin järkevöittämisestä julkisen liikenteen suosimiseen, kuten myös näiden valintojen terveysvaikutukset. Tuodaksemme kuitenkin lisäkonkretiaa keskusteluun, me Demos Helsingillä selvitimme yhdessä Sitran, D-matin, Lahden, Oulun ja Tampereen sekä 12 kaupunkilaisen kanssa, miten hyvin 1,5 asteen ilmastotavoite on saavutettavissa erilaisilla kaupunkilaisilla elämäntavoilla. Mukana olleet kaupunkilaiset suunnittelivat omaan arkeensa niin pieniä kuin suuriakin muutoksia, joilla oma hiilijalanjälki pienenee lähelle 2,5 hiilidioksiditonnia vuoteen 2030 mennessä. Nykytasolla meidän suomalaisten keskiarvo on nelinkertainen, noin 10 tonnia. Vähentämistä siis riittää.

Kestävä elämä on eri näköistä Helsingissä, Pihtiputaalla, Intiassa ja Yhdysvalloissa, eikä se tarkoita vain yhdenlaisten ratkaisujen skaalaamista samanlaisena kaikkialle, vaan moninaisten luovien ratkaisujen kehittämistä erilaisiin elämäntilanteisiin ja ympäristöihin.

Selvityksemme kuitenkin osoitti, että hiilijalanjälkeä pienentävien muutosten tekeminen on jo mahdollista monelle ja vähintään kuviteltavissa vielä useammalle. 1,5 asteen elämään ei ole vain yhtä tietä, vaan kestäviä elämäntapoja on monenlaisia. Kestävä elämä on eri näköistä Helsingissä, Pihtiputaalla, Intiassa ja Yhdysvalloissa, eikä se tarkoita vain yhdenlaisten ratkaisujen skaalaamista samanlaisena kaikkialle, vaan moninaisten luovien ratkaisujen kehittämistä erilaisiin elämäntilanteisiin ja ympäristöihin. 

Me kuluttajat tarvitsemme kuitenkin apua valintojen tekemiseen. Yrityksille tämä on ennen kaikkea mahdollisuus olla mukana muotoilemassa kestävää elämää – ja tehdä samalla kannattavaa bisnestä. 

Erinomaista näin, mutta samaan aikaan olemme luoneet yhden uuden elefantin olohuoneeseen. 

Yritämme nimittäin edelleen ratkaista päästöihin, luonnon monimuotoisuuteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyviä ongelmia samalla logiikalla kuin millä ne alunperin aiheutimmekin: tuottamalla lisää kaikkea. Lisää energiaa, lisää ympäristöystävällisempiä tuotteita – siis lisää, lisää ja lisää. Tutkimusyhteistyön viesti on kuitenkin hyvin kirkas. 1,5 asteen ilmastotavoitetta ei voi saavuttaa, ellemme onnistu vähentämään kulutusta. 

Muutos kohti kestävää, 1,5 asteen elämää katkaisee muotoilun historiallisen napanuoran tavarataivaan lisäämisen kanssa.  Ja nostaa digitaalisuuden, palvelusuunnittelun ja materiaalikierron osaamispaletin kärkeen.

Nyt on aika tarttua härkää sarvista. Emme voi kuluttaa itseämme onnelaan. Vähemmän onkin enemmän, myös taloudellisen arvonluonnin näkökulmasta. Muotoilun mission tuleekin olla 1,5 asteen elämä, joka tarkoittaa loikkahyppyä yksittäisistä kestävistä tuotteista kohti kestävien elämäntapojen suunnittelua. Se tarkoittaa designin roolin kasvamista ja muotoilun tuomista prosessien ytimeen. Muutos kohti kestävää, 1,5 asteen elämää katkaisee muotoilun historiallisen napanuoran tavarataivaan lisäämisen kanssa.  Ja nostaa digitaalisuuden, palvelusuunnittelun ja materiaalikierron osaamispaletin kärkeen. 

Samaan aikaan yhä useampi nykyinen toimitusjohtaja näkee muotoilun – ja muotoilijoiden – merkityksen kriittisenä menestystekijänä.

Pohjoismaista hyvinvointivaltiota ei rakennettu pelkästään julkisten palvelujen varaan. Sitä rakennettiin myös aktiivisesti hyvään arkeen keskittyvien yritysten voimalla. Nyt monet näistä yrityksistä – ja niiden tuotteet – ovat omien toimialojensa ikoneja. Juuri nyt tehtävänämme on rakentaan seuraavan 50 vuoden ikoneja. Ne ovat todennäköisemmin digitaalisia käyttöliittymiä kuin fyysisiä tuotteita. 

Sähköautobrändi Polestarin toimitusjohtaja Thomas Ingenlath on taustaltaan Volvon muotoilujohtaja, iso käsi sille.  Emme kuitenkaan väitä, että jokaisen suomalaisen pörssiyhtiön tulisi nyt äkkiä etsiä itselleen muotoilija-toimitusjohtaja. Samaan aikaan yhä useampi nykyinen toimitusjohtaja näkee muotoilun – ja muotoilijoiden – merkityksen kriittisenä menestystekijänä. Tai jos ei näe, kulmahuoneessa on kestävyysongelma. 

Kirjoittajat Otso Sillanaukee ja Petteri Lillberg työskentelevät ajatushautomo Demos Helsingissä sen eteen, että jokaisella on mahdollisuus elää iloisempaa, kestävämpää elämää.