Vuodet 1951–1959 - Design Forum Finland

Finnish Designin synty 1951–1959

Yhdistyksen alkuvuodet 1875–1900
Näyttelytoiminta käynnistyy 1932–1939
Finnish Designin synty 1951–1959
Muotoilu ottaa kantaa 1963–1975
Suomi muotoilee ja Design Forum perustetaan 1979–1993
Klassikoita ja uusia tuulia 1993–2000
Vuosituhat vaihtuu 2001–2006
Kansainvälistymishankkeita 2007–2010
Suurten projektien vuodet 2010–2015
Strategia muuttuu 2015–

1951

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli mukana vasta Milanon IX Triennaalissa 1951. Alunperin Suomi ei aikonut lainkaan osallistua, koska rahoitus puuttui.

Tapio Wirkkala esitteli vuonna 1950 näyttelyidean Wärtsilä-Arabian PR-päällikölle H. O. Gummerukselle ja pyysi yritykseltä rahallista tukea. Gummerus innostui heti asiasta ja oivalsi mahdollisuuden viedä suomalaista muotoilua maailmalle. Hän neuvotteli Suomen näyttelylle rahoituksen yhteisesti valtiolta ja yksityisiltä yrityksiltä kuten Wärtsilä-Arabialta, Iittalalta, Bomanilta ja Artekilta.

Gummerus lähetettiin triennaaliin Suomen valtion edustajana. Kielitaitoisena henkilönä hän toimi paitsi Suomen myös muiden osanottajamaiden apuna ja yhdyshenkilönä Triennale-organisaatioon päin. H.O. Gummerus oli koulutukseltaan lehtimies, joka oli lapsena ja nuorena asunut Roomassa, sillä hänen isänsä Herman Gummerus toimi Suomen suurlähettiläänä.

Myöhemmin hän oli opiskellut Pariisissa ja New Yorkissa. Lokakuussa 1952 hänestä tuli Suomen Taideteollisuusyhdistyksen ensimmäinen toimitusjohtaja ja siitä alkoi hänen lähes neljännesvuosisadan kestänyt työnsä suomalaisen muotoilun promoottorina.

Milanon IX triennaali 1951 oli suomalaisen taideteollisuuden kansainvälinen läpimurto ja suuri voitto. Suomalaiset saivat yhteensä 25 palkintoa, joista kuusi oli korkeinta palkintoa eli Grand Prix’ ta. Tapio Wirkkala oli näyttelyn komissaari ja näyttelyarkkitehti ja hän voitti kolme Grand Prix´ta, joista yksi tuli näyttelyarkkitehtuurista.

Suomen osasto oli pelkistetty ja tyylikäs. Wirkkalan mukaan niukkuus ja vähäeleisyys olivat tyylikeino, jolla peitettiin sitä pulaa ja puutetta, joka sotien jälkeisessä Suomessa vallitsi. Lasia ja keramiikkaa oli runsaasti esillä näyttelyssä, mutta esimerkiksi tekstiilejä vain muutama.

Ulkomaisissa lehtikritiikeissä kehuttiin esineiden pelkistettyä muotokieltä ja hillittyä väriskaalaa ja niissä nähtiin suomalaisen luonnon vaikutusta. Italialainen Domus-lehti omisti Suomen osastolle 14 sivua kuvineen. Menestyksen myötä alettiin puhua ”Milanon ihmeestä”.

Kuva: Pietinen

1954

Design in Scandinavia oli laaja, pohjoismaisen taideteollisuuden yhteisnäyttely, joka vuosina 1954–1957 kiersi 24 paikkakunnalla USA:ssa ja Kanadassa.

Idean näyttelyyn antoi amerikkalaisen House Beautiful -lehden päätoimittaja Elizabeth Gordon. Hanketta veti Suomen Taideteollisuusyhdistyksen toimitusjohtaja H.O. Gummerus. Näyttelyarkkitehtuurin suunnitteli tanskalainen arkkitehti Erik Herlöw ja näyttelyesineet esiteltiin teemoittain, ei kunkin neljän maan omina osastoina. Tapio Wirkkala suunnitteli näyttelyn tunnuksen ja julisteen sekä luettelojen graafisen ilmeen.

Näyttely oli suurmenestys ja keräsi yli 650 000 näyttelyvierasta. Design in Scandinavia -näyttelyllä oli Suomelle myös kansainvälispoliittista merkitystä: sen avulla osoitettiin amerikkalaisille, että Suomi kuului Skandinaviaan ja oli itsenäinen, länsimainen demokratia.

1957

Suomen Taideteollisuusyhdistys järjesti marraskuussa 1957 Helsingin Taidehallissa ensimmäisen laajan teollista kulutustavaraa ja teollista muotoilua esittelevän näyttelyn.

Näyttelyn suunnitteli sisustusarkkitehti Ilmari Tapiovaara. Tapiovaaran sanoin näyttelyllä haluttiin osoittaa, mitä merkitsi käsite ”teollinen muotoilu” ja miten se erosi ekslusiivisesta taideteollisuudesta. Suomalaisia taideteollisuusnäyttelyjä oli arvosteltu ylellisten uniikkiesineiden esittelystä ja tavallisen arkitavaran unohtamisesta. Tällä näyttelyllä haluttiin myös parantaa yhteistyötä teollisuuden kanssa ja vakuuttaa kuluttaja suomalaisten tuotteiden kilpailukykyisyydestä.

Näyttely oli jaettu eri osastoihin, joilla kullakin oli oma, luonnon aiheita tai muotoja kuvaava symbolinsa. Näitä olivat mm. mehiläiskenno, jättiläissilmä ja muna. Näyttelyn vetonaula oli Wihurin Uusi Autokoriteollisuus Oy:n valmistama ensimmäinen suomalainen kansanauto, joka ei lopulta kuitenkaan tullut tuotantoon. Lehdistön mukaan näyttelyssä oli mukana esineitä ”sähkönappulasta nostokurkeen”. Uusia tuoteryhmiä olivat mm. muoviesineet, nahkatuotteet, kodinkoneet ja radiolaitteet.

Näyttelyyn tutustui yli 11 000 kävijää ja siinä järjestettiin suunnittelijoiden vetämiä esittelykierroksia. Näyttelystä uutisoitiin myös useissa radio-ohjelmissa sekä TES-televisiossa.

1958

Rio de Janeirossa avattiin helmikuussa 1958 suomalaista lasia ja tekstiiliä esitellyt taideteollisuusnäyttely. Sen suunnitteli Timo Sarpaneva ja tuotti Suomen Taideteollisuusyhdistys.

Näyttely oli ensimmäinen suomalaisen taideteollisuuden esittely Etelä-Amerikassa.Lasitaidetta edustivat sekä vanhemmat että uudemmat tekijät kuten Arttu Brummer, Alvar Aalto, Göran Hongell, Gunnel Nyman, Tapio Wirkkala ja Timo Sarpaneva. Taidetekstiileistä mainitaan mm. Eva Anttilan kuvakudokset, Dora Jungin tekstiilit ja suomalaiset ryijyt. Lisäksi mukana oli Alvar Aallon huonekaluja.

Sekä lehdistö että yleisö olivat erittäin innostuneita näkemästään ja joku lehti hehkutti näyttelyä ”satumaiseksi kokemukseksi”. Riolainen lehti harmitteli näyttelyn päättymistä, sillä ”on joitakin näyttelyjä, joilla pitäisi olla vakinainen luonne.”

Kun näyttely siirtyi Sao Paulon Museu de Arte Modernaan alkuvuodesta 1959, sikäläinen lehti A Gazeta kirjoitti: ”Tähän asti on Suomi ollut meille yksinkertaisesti sanomalehtipaperin ja selluloosan maa— Mutta niille, jotka vierailevat Suomen näyttelyssä, se tulee olemaan myös kodin viihtyisyyden, silmien levon ja elämisen ihanuuden maa.”. Näyttely kiersi vuonna 1959 myös Buenos Airesissa ja Montevideossa.