KAJ FRANCK -MUOTOILUPALKINTO
Kaj Franck Designpris, Kaj Franck Design Prize
(perustettu 1992)Kaj Franck -muotoilupalkinto myönnetään Kaj Franckin hengessä toimivalle muotoilijalle tai työryhmälle. Palkinnon tavoitteena on tukea sellaista muotoilijaa tai työryhmää, joka uutta luovalla tavalla on suunnitellut korkeatasoisia teollisesti valmistettuja tuotteita tai teoksia. Ansiona pidetään sitä, että muotoilija tai työryhmä toimii aktiivisesti taideteollisuuden alueella ja on suunnitellut myös uniikkeja töitä.
Kaj Franck -muotoilupalkinto voidaan myöntää suomalaiselle tai Suomessa asuvalle tai työskentelevälle ulkomaiselle muotoilijalle tai työryhmälle. Myöntämisen perusteena on muotoilijan/työryhmän koko suunnittelutyö.
Kaj Franck -muotoilupalkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa. Palkintoon kuuluvat lisäksi Tapio Junnon suunnittelema Kaj Franck -mitali ja palkintonäyttely.
Palkinnon on perustanut Design Forum Finland ja sen rahoittaja on Suomen Messusäätiö. Palkinnon myöntämisestä päättää palkintolautakunta. Palkinto myönnetään vuosittain hakemuksetta ja se julkistetaan vuoden lopussa
Kaj Franck (1911-1989) oli suomalaisen muotoilun johtaviin hahmoihin kuuluva muotoilija, useiden muotoilijasukupolvien opettaja ja aikansa taideteollisuusalan vaikuttaja. Hän toimi Wärtsilä-konsernin (nyk. iittala Oy) taiteellisena johtajana sekä Taideteollisuusoppilaitoksen (nyk. Taideteollinen korkeakoulu) taiteellisena johtajana ja opettajana.
Suomen Messusäätiö
Rahoittaessaan Kaj Franck -muotoilupalkintoa Suomen Messusäätiö haluaa kunnioittaa Kaj Franckin merkittävää elämäntyötä muotoilukulttuurimme pioneerina ja samalla antaa tunnustusta ja tukea nykyisille suunnittelijoillemme.
Palkinnon saajat 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012






